JUHA PISTO: TEOSESITTELYT

Leu’dd on sävelletty Pääesikunnan vuonna 2006 järjestämään K.H. Pentin nimeä kantavaan sävellyskilpailuun jossa se voitti puhallinorkesterisarjan ensimmäisen palkinnon. Sävellystyöni lähtökohtana oli traditiosta käsin hakea jotakin uutta tuttuun, ehkä vähän ”pöhöttyneeseenkin” puhallinorkesteri-ilmaisuun.

Leu’dd tarkoittaa itäsaamelaisten kolttien suvussa kulkevaa taitoa esittää lauluruno tai kronikka elävästä elämästä. Kolttasaamelaisen lauluesityksen perustana on yksi melodia-aihe, joka esiintyy kerran muunneltuna jokaisessa säkeessä.

Tässä sävellyksessä ei pyritä seuraamaan aidon Leu’ddin ideaa tai esimerkkiä. Yhtäläisyys on lähinnä symbolinen ja henkinen. Teosta voisi väljästi tituleerata myös sävelrunoksi. Se alkaa bassoklarinetilla ja fagotilla vahvistetun saksofonikvartetin esittelemällä koraaliaiheella. Monivaiheisen temaattisen työstön ja kehittelyn jälkeen tähän koraaliteemaan palataan hiukan muunneltuna kappaleen loppupuolella koko orkesterin voimin.

”Ihmisen kuollessa syttyy taivaalle uusi tähti valaisemaan häntä ikävöivien ystävien matkaa.”

Tämän kauniin legendan ympärillä syntyi Lux in nocte (valoa yössä), surun ja kaipauksen sävyttämä kappale tuubasolistille, puhaltimille ja lyömäsoittimille. Puolitonaalinen, osin pastissisävyjäkin sisältävä eleginen sävelkieli lipuu alun staattisesta, tuskaisasta neuvottomuudesta kohti seesteistä, toivoa orastavaa päätöstä. Teos on sävelletty äitini muistolle ja omistettu myös soittajakollegalleni Miika Jämsälle, joka kantaesitti teoksen tammikuussa 2007.

Mieltymys gregoriaaniseen kirkkolauluun sai minut tekemään tutkimusmatkaa sen alkujuurille. Samalla se oli retki katolisen kirkon vanhaan ja rikkaaseen messusävelmäperinteeseen. Tämän matkan aikana syntyi teos MISSA BOREALIS – Pohjoinen messu. Missa borealis on teos, jonka kapellimestari Jaakko Nurila tilasi omaa orkesterinjohdon diblomikonserttiaan varten. Teos kantaesitettiin syyskuussa 2008 Temppeliaukion kirkossa. Kantaesityksen johti Jaakko Nurila, orkesterina oli Kaartin Soittokunta ja kuorona Sibelius-Akatemian kirkkomusiikinopiskelijoista, sekä varusmiessoittokunnan soittajista koottu lauluryhmä.

Koska tämä teos ei sisällä kaikkia virallisia messun osia sitä voi kutsua myös nimellä Missa brevis – lyhyt messu. Tässä kuten yleensäkin, pois jätetty  osa on credo. Pohjoisessa messussa pelkistetty, yksiääninen laulu käy dialogia suuren harpulla ja pianolla vahvistetun puhallinorkesterin kanssa.

Liturginen messumusiikki on sävelletty Jumalanpalveluskäyttöön, ja se on aina luonteeltaan sakraalia, pyhää. Niin tässäkin tapauksessa sikäli kun se ymmärretään siten, että sen laulaminen ja soittaminen on enemmänkin jumalanpalvelusta kuin esittämistä tai esiintymistä. Pohjavireenä on gregoriaaninen laulu, katolisen kirkon messusävelmät sekä pohjoinen luonto ja siellä elävät ihmiset. Käsite Pohjola ja pelkistetty yksiääninen gregoriaaninen laulu sisältävät mielestäni runsaasti yhtäläisyyksiä ja tarttumapintoja.  Niistä kumpuava mystiikka, yksinkertaisuus, vähäeleisyys ja omaleimainen, karu olemus kätkevät kuitenkin sisäänsä hyvin rikkaan ja intensiivisen kokemusmaailman. Sanonta ”Less is more” (vähän on enemmän) toteutuu mitä osuvimmin tässä yhteydessä.

Messun osien Kyrie ja Gloria lauluosuuksissa on käytetty osin muunneltuna katolisen kirkon kyseisiä messusävelmiä Liber cantualis – nuottikirjasta (Kyrie /Missa IX Cum Jubilo, Gloria /Missa IV Cunctipotens genitor Deus). Muilla laulettavilla osilla (Sanctus ja Agnus Dei) ei ole suoranaista yhteyttä originaaleihin messusävelmiin. Niissä melodialinjoihin on pyritty löytämään samaa ”arkaaista” sävyä ja tunnelmaa kuin alkuperäisissä messusävelmissäkin on tunnistettavissa.

Missa Borealiksesta on tehty kaksi versiota. Ensimmäinen 2008 yksiääniselle mieskuorolle ja puhallinorkesterille. Toinen versio vuonna 2015 sekakuorolle ja sinfoniaorkesterille.

MISSA BOREALIS – tekstit:

1. Introitus

2. Kyrie

Kyrie eleison. Christe eleison.                                    Herra armahda. Kristus armahda.

Kyrie eleison.                                                                Herra armahda.

3. Gloria

Gloria in excelsis Deo.                                                Kunnia Jumalalle korkeuksissa.

Et in terra pax hominibus bonae voluntatis.             Maassa rauha ihmisillä hyvä tahto.

4. Sanctus

Sanctus Dominus Deus Sabaoth.                               Pyhä, Herra Sebaot

Pleni sunt caeli et terra Gloria tua                             Kaikki maa on täynnä kirkkauttasi.

Hosanna in excelsis.                                                    Hoosianna korkeuksissa.

Benedictus qui venit in nomine Domine.                 Siunattu Hän joka tulee Herran nimessä.

Hosanna in excelsis.                                                    Hoosianna korkeuksissa.

5. Agnus Dei

Agnus Dei, qui tollis peccata mundi:                        Jumalan karitsa, joka otat pois maailman

miserere nobis.                                                             synnin: armahda meitä.

Agnus Dei, qui tollis peccata mundi:                        Jumalan karitsa, joka otat pois maailman

dona nobis Pacem                                                       synnin: anna meille rauha.

NACHTMUSIK (2009 / 2014)

on öinen vuoropuhelu solistisen englannintorven ja puhaltimista, lyömäsoittimista, sekä kontrabassosta koostuvan orkesterin kanssa. Sävellys rakentuu paljolti herkkien, kamarimusiikillisten elementtien varaan.

Idea hauraasta, vähäeleisestä, jopa minimalistisia piirteitä sisältävästä meditatiivisesta teoksesta muuntui kuitenkin sävellysprosessin aikana. Lopulta teos sai rapsodisen, alkuperäisideaa huomattavasti vivahteikkaamman ja dramaattisemman ilmeen. Teoksen ensimmäinen versio on sävelletty Pohjan Sotilassoittokunnan tilauksesta vuonna 2009.  Vuonna 2014 valmistui toinen versio jossa orkestraatiota on muokattu vastaamaan sinfoniaorkesterin puhaltajistoa. Nachtmusik on omistettu kaikille syöpään sairastuneille ja heidän läheisilleen.

SAMURAIN TIE (2016)

on viisiosainen laulusarja baritonisolistille ja puhallinorkesterille. Teoksen teksti ovat peräisin  Yamamoto Tsunetomon kirjasta Hagakure jonka on julkaistu ensimmäisen kerran Japanissa 1700-luvun alkupuolella. Kirjan suomenkielisen laitoksen nimi on Hagakure-Samurain tie. Käännöksen on tehnyt  Jaakko Anhava.

Laulusarjan osat kuvaavat elävästi ja humoristisestikin samuraiden ajattelua, heidän arvojaan ja toimintatapojaan.

1. Tie

Vaikka ihminen kuinka tietäisi miten hänen tulee toimia tai elää on jokainen meistä joskus erehtyväinen ja huolimaton.  Usein ajaudumme touhuamaan asioiden parissa jotka eivät meitä aidosti kiinnosta ja siksi elämästä puuttuu intohimo ja omistautuminen. Tylsistyminen ja välinpitämättömyys on ihmiselle kaikkein pahin vitsaus.

2. Neljä lajia

Samuraikin on ihminen kantaen mukanaan samoja inhimillisiä piirteitä kuin kaikki muutkin.

3. Carpe diem

Hetkessä elämisen kyky ja taito keskittyä olennaiseen ovat tavoiteltavia asioita ei vain samuraille, vaan myös elämässä yleensä.

4. Vanhudenhöperö

Ihmisen oma käsitys itsestä poikkeaa usein siitä millainen käsitys muilla hänestä on. Lienee siis viisasta ottaa lusikka kauniiseen käteen ja pyrkiä rehellisyyteen ja armollisuuteen myös itsensä suhteen.

5. Teeseremonia

Japanilainen teeseremonia on taidemuoto ja henkisen oppimisen polku. Teetaiteen oppiminen vaatii vuosien harjoittelua ja jotkut omistavat sille koko elämänsä.

on öinen vuoropuhelu solistisen englannintorven ja puhaltimista, lyömäsoittimista, sekä kontrabassosta koostuvan orkesterin kanssa. Sävellys rakentuu paljolti herkkien, kamarimusiikillisten elementtien varaan.

Idea hauraasta, vähäeleisestä, jopa minimalistisia piirteitä sisältävästä meditatiivisesta teoksesta muuntui kuitenkin sävellysprosessin aikana. Lopulta teos sai rapsodisen, alkuperäisideaa huomattavasti vivahteikkaamman ja dramaattisemman ilmeen. Teoksen ensimmäinen versio on sävelletty Pohjan Sotilassoittokunnan tilauksesta vuonna 2009.  Vuonna 2014 valmistui toinen versio jossa orkestraatiota on muokattu vastaamaan sinfoniaorkesterin puhaltajistoa. Nachtmusik on omistettu kaikille syöpään sairastuneille ja heidän läheisilleen.

Viisiosainen laulusarja baritonisolistille ja sinfoniselle puhallinorkesterille valmistui 2016. Teoksen tilasi kapellimestari Juhani Valtasalmi ja se kantaesitettiin samana vuonna Haminassa tilaajan omassa orkesterinjohdon diplomikonsertissa. Baritonisolistina lauloi Esa Ruuttunen ja Kaartin Soittokuntaa johti Juhani Valtasalmi. Teoksen teksti, sävelkieli ja rakenne mahdollistavat liittämään esitykseen myös näyttämödramaturgisia elementtejä ja siinä suhteessa sävellystä voi kutsua myös monologioopperaksi. Orkesterin instrumentaatiosta löytyy yksi harvinaisuus, nokkahuilu. Sitä ei nimittäin kovin usein löydy sinfonisen puhallinorkesterin kokoonpanosta.

Teoksen tekstit ovat peräisin Yamamoto Tsunetomon kirjasta Hagakure, joka on julkaistu ensimmäisen kerran Japanissa 1700-luvun alkupuolella. Hagakure koostuu elävästi ja humoristisestikin kirjoitetuista tarinoista, jutuista ja huomioista. Kirjan suomenkielisen laitoksen nimi on Hagakure-Samurain tie. Käännöksen Englannin kielestä on tehnyt Jaakko Anhava.

Laulusarjan osat kuvaavat elävästi ja humoristisestikin samuraiden ajattelua, heidän arvojaan, elämää ja tapakulttuuria.

1. TIE

Vaikka ihminen kuinka tietäisi miten hänen tulee toimia tai elää on jokainen meistä joskus erehtyväinen ja huolimaton.  Usein ajaudumme touhuamaan asioiden parissa, jotka eivät meitä aidosti kiinnosta ja siksi elämästä puuttuu intohimo ja omistautuminen. Välinpitämättömyys on ihmiselle kaikkein pahin vitsaus.

”Vaikka käy järkeen, että samurain tulee noudattaa samurain tietä, me kaikki lienemme huolimattomia. Jos siis joku tiedustaa samurain tien todellista olemusta, monikaan ei kykene vastaamaan suoralta kädeltä. Näin on siksi, etteivät he ole siitä ennalta muodostaneet käsitystä. Tiestä ei siis selvästikään välitetä. Välinpitämättömyys on vihon viimeinen asia.”

2. NELJÄ LAJIA

Samuraikin on ihminen kantaen mukanaan samoja inhimillisiä piirteitä kuten me kaikki muutkin. Ihminen, jolla olisi pelkästään hyviä ominaisuuksia, näyttää olevan samuraidenkin piirissä harvinaisuus.

”Neljää lajia! Samuraita on neljää lajia. Nämä ovat:

• yksi: ensin ripeä, sitten veltto
• kaksi: ensin veltto, sitten ripeä
• kolme: alati ripeä
• neljä: alati veltto.

”Alati ripeitä ovat miehet, jotka käskyn saatuaan suorittavat tehtävän tuota pikaa ja hyvin. Ensin velttoja, sitten ripeitä ovat miehet, jotka tosin eivät oitis ymmärrä, kun saavat käskyn, mutta hoitavat valmistelunsa pikaisesti ja saavat tehtävän päätökseen. ”Ensin ripeitä, sitten velttoja” ovat miehet, jotka käskyn saatuaan näyttävät ryhtyvän toimiin, mutta käyttävät valmisteluihinsa aikaa ja vitkastelevat. Tällaisia on paljon. Muut kuin edellä mainitut voi lukea alati velttoihin.”

3. CARPE DIEM

Hetkessä elämisen kyky ja taito keskittyä olennaiseen ovat tavoiteltavia asioita ei vain samuraille, vaan myös elämässä yleensä.

”Ole uskollinen kunkin hetken vaatimukselle ja vältä huomiosi hajaantumista. Tätä ponnisteluasi lukuun ottamatta älä ryhdy mihinkään muuhun vaan pyri elämään yksi ajatus kerrallaan.

Ihmiselämä on totisesti lyhyt juttu. On parempi eläessään tehdä sitä mistä pitää. On typerää elää tässä unen maailmassa etsien ikävyyksiä ja tehden vain asioita, joista ei pidä. Mutta on tärkeätä, ettei tätä kerro nuorille, sillä siitä saattaa koitua vahinkoa, jos se ymmärretään väärin.”

4. VANHUUDENHÖPERÖ

Ihmisen oma käsitys itsestä poikkeaa usein siitä, millainen käsitys muilla hänestä on. Lienee siis viisasta ottaa lusikka kauniiseen käteen ja pyrkiä rehellisyyteen ja armollisuuteen myös itsensä suhteen.

”Vanhuudenhöperö on sitten, kun ei tee muuta kuin sitä, mihin on eniten taipumusta. Tämän pystyy peittämään ja tukahduttamaan ollessaan vielä voimissaan, mutta niiden heikentyessä luonteen erityisen vahvat piirteet tulevat näkyviin ihmisen häpeäksi. Tämä ilmenee monin tavoin, mutta ei kukaan mies säästy höperyydeltä saavuttaessaan kuudenkymmenen iän. Ja joka uskoo, ettei tule höperöksi, on jo sellainen.”

5. TEESEREMONIA

Japanilainen teeseremonia on taidemuoto ja henkisen oppimisen polku. Teetaiteen oppiminen vaatii vuosien harjoittelua ja jotkut omistavat sille koko elämänsä.

”Teeseremonian alkuperäinen tarkoitus on puhdistaa kuusi aistia. Silmille on maalausrulla ja kukka-asetelma. Nenälle on suitsukkeen tuoksu. Korville kuumenevan veden ääni. Suulle on teen maku. Käsille ja jaloille on muotojen virheettömyys: Kun viisi aistia on täten puhdistettu, mieli puhdistuu itsestään.”

Esittelytekstit: Juha Pisto

Kursivoidut laulutekstit: Yamamoto Tsunetomon kirjasta Hagakure. Suomenkielinen käännös Jaakko Anhava (Hagakure-Samurain tie, Memfis books).

Tämä teos Viidelle laulajalle (s, m-s, a, t, b) ja puhallinkvintetille (fl, ob, cl, hn, bsn) on syntynyt lauluyhtye Punctumin tilauksesta. Lauluyhtye vietti 2017 kymmenvuotisjuhliaan ja kunnianhimoisena hankkeenaan esitti kaikki n. 90 Piae Cantiones –sävelmää tavalla tai toisella juhlavuoden konserteissaan.

Teos Scribere proposui – Kirjoittaa on minull´miell´ on kolmen Piae Cantiones –laulun pohjalta sävelletty kokonaisuus jonka tekstit puhuvat väkevästi siitä miten helposti vääryys saa maailmassa valtaa ja kuinka ihmisen tulisi olla aina valmis kohtaamaan oma kuolemansa. Ainut pelastus ja turva kristityllä on viime kädessä Kristuksen sovitustyössä.

Teoksessa on käytetty noita kolmea sävelmää hyvin vapaasti ja osin runsaastikin muunnellen. Ajatuksena on ollut tutkia alkuperäisten sävelmien/tekstien suhdetta ja luonnetta sekä koettaa löytää niistä jokin uusi näkökulma unohtamatta niiden juuria ja sitä omalle ajallemme melko vierasta hengellistä ilmapiiriä jossa ne ovat syntyneet.

Sävellys on kolmiosainen mutta se esitetään ilman taukoja (attacca) yhtenä kokonaisuutena. Teoksen osista kumpuaa erikoista kaksijakoisuutta. Toisaalta tonaalinen ja yksiääninen toisaalta atonaalinen ja parhaimmillaan jopa kymmenääninen harmoniamaailma. Paikoin voimakas ristiriita palopuheisen tai tuomitsevan tekstin ja virtailevan kauniin melodian välillä. Kansankielinen- vastaan latinankielinen teksti. Uusi ja vanha, hyvä ja paha. Kaunis ja ruma.

Ensimäisen osan Piae Cantiones on Scribere proposui, joka on myös teoskokonaisuuden nimenä. Tämä laulu löytyy vuoden 1701 luterilaisesta virsikirjastamme sanoilla; ”Kirjoittaa on minull´miell´ / tain mailman surkeudest´”. Tässä osassa on käytetty osittain kahta tekstiä yhtä aikaa tai niitä vuorotellen. Alkuperäinen latinankielinen teksti ja vuoden 1701 virsikirjan suomennos kulkevat siellä lomittain ja päällekkäin. Tämä oli yleinen käytäntö aikana jolloin lukutaito puhumattakaan latinan kielen taidosta oli kansan keskuudessa heikko. Sekoittamalla kansankieltä ja latinaa saatiin ihmiset hieman paremmin ymmärtämään se mitä he kuuntelivat, kenties lauloivat.

Osan alun ja lopun laulajien puheosuus haluaa alleviivata em. käytäntöä. Basson voisi kuvitella vaikka papin rooliin joka kertoo ja opettaa kansaa sen mutistessa ja toistellessa kuulemaansa tekstiä välillä suomeksi välillä latinaksi. Osan perussävy on arkkainen ja etäinen.

Toinen osa alkaa improvisatorisella jaksolla jossa naissolisti tapaillee joiuntyypistä melodiakulkua. Tämän osan pohjana on Piae cantiones -sävelmä Cum sit omnis caro. Sen alkuperäisen melodian sävelkulut assosioituiva minulla heti joikaamiseen ja siksi halusin hieman yhdistää näitä kahta asiaa. Tämäkin eräänlaista dualismia. Osassa on ajaton, valoisa ja toteava perusvire joka omalla tavallaan kuvaa ihmisen ainutlaatuisuutta ja sitä miten me olemme osa elämän kiertokulkua. Maasta olet sinä tullut, maaksi pitää sinun jälleen tulla.

Teoksen päättää Invaluit malitia sävelmään ja tekstiin linkittyvä kolmas osa. Teksti on kuin ote lopunaikojen ennustuksesta ja luo maailmastamme sangen levottoman ja lohduttoman kuvan. Jotenkin tämä kaikki vuosisatojen takainen teksti kuulostaa niin tutulta ja tämän päiväiseltä. Maailman käyttövoimana tuntuu niin usein olevan itsekkyys ja röyhkeys. Oikeudenmukaisuuden puolustajat vaiennetaan ja väärä alkaakin näyttää oikealta. Tämä osa on temaattisesti ja karaktääriltään vahvasti sukua ensimmäiselle osalla ja sen vuoksi niitä on vähän alkupuolella yhdisteltykin. Levoton, ehkä epätoivoinen ja oravanpyörämäinen meno päätyy lopussa umpiperään ja seisahtuu musiikillisesti. Siinä tekstintekijä muistuttaa että tärkeitä aisoita on lopulta vähän.  Lopputekstin sanoma vapaasti käännettynä on jota kuinkin, ”Nöyrtykää Jeesuksen jalkojen juureen ja älköön olko mikään teille suurempi kuin Jeesus Kristus itse”

Sinfonia rakentuu neljästä osasta ja muotonsa puolesta rinnastuu näin selkeästi perinteiseen sinfoniaan. Osilla on omat nimet, mutta niiden ei ole tarkoitus kuvata mitään konkreettista asiaa vaan ovat musiikin emootion ja karaktäärien osviittoja.

Teos alkaa jousten johdannolla Inrtoduzione,  jossa hitaina aika-arvoina etenevä äänimaisema luo staattisen, ja odottavan tunnelman ja haastaa kuulijaa tarkkaavaisuuteen. Puupuhaltimien mukaantulo lyhyillä ja  satunnaisilla repetition omaisilla repliikeillä aloittaa Intermezzo -jakson jonka kehittelevä temaattinen aines pohjautuu juuri näihin toistuviin, nopeisiin kuvioihin ja toisaalta taas pitkiin melodisiin kaarroksiin ja alun staattiseen tunnelmaan.

Toinen osa Ballata rakentuu kahdesta erityyppisestä materiaalista. Lyyrinen, mutta määrätietoisesti eteenpäin soljuva alku saa seurakseen äkkinäisen, metrisiä rajoja kokeilevan ja siirtelevän aineksen. Osa on luonteeltaan hyvin rapsodinen ja myös hieman levoton. Tempo ei halua oikein asettua mihinkään mutta impulsiivisuus avaa myös uusia näkymiä. Muuten vaskivetoisen osan puolivaiheilla marimba ja harppu ottavat hyvin solistisen roolin jonka johdattelemana edetään kohti kolmatta osaa.

Scherzo osa on jo lopun alkua. Eri soitinryhmien välillä leikittelevät juoksutukset ja pyrähdykset antavat sille odottavan ja intensiivisen, pinnan alla kuplivan perusvireen. Se on materiaaliltaan sukua viimeiselle osalle ja toimii näin ikään kuin välittäjän roolissa. Kolmas- ja neljäsosa (Scherzo ja Finale) soitetaan attacca, eli yhteen ilman taukoa.

Finaalin ovet pamahtavat auki kun vasket ja puupuhaltimet alkavat takoa maahan vankkoja sointupilareita vuoron perään. Tämän jytkeen alla kontrabassot aloittavat ostinaattomaisen, hengästyttävän ja psykedeelisen ”kujanjuoksun” jota muu jousisto ja myöhemmin puhaltajatkin yrittävät vuorollaan seurata. Välillä on pakko ottaa happea (- tai lukua) mutta vain siksi, että koneesta voitaisiin taas pian saada irti enemmän kierroksia.  Kuulostaako jotenkin tutulta?  Kierrokset kasvaa ja sitten…….

Teoksen loppu johdattelee meidät materiaalimuistumina alkuun. Tullaan tilaan ja tilanteeseen jossa kaikki voisi alkaa, olla, jatkua, tai päättyä.

1. Giglio – Lilja
2. Pellegrino – Vaeltaja
3. Preghiera – Rukous
4. La tentazione di Sant’ Antonio – Pyhän Antoniuksen kiusaus

Tämä teos syntyi Oulu Sinfonian konserttimestarin Mikko Sorrin aloitteesta. Hän halusi tilata sonaatin tai vastaavan teoksen viululle ja pianolle. Teoksen esikuvaksi tuli hyvin nopeasti varhainen sonaatti, Sonata da chiesa, joka oli erityisesti barokin ajalla Sonata da cameran ohella erittäin suosittu instrumenttimusiikin teoslaji. Barokin ajan säveltäjänimet kuten Corelli ja Bassani olivat tämän teoslajin erityisiä taitajia ja kehittäjiä. Sonata da chiesan osien temposuhteet vakiintuivat muotoon hidas-nopea-hidas-nopea, ja niin on tässäkin sävellyksessä. Barokin ajalle tyypillisen affektiopin mukaisesti olen itsekin pyrkinyt luomaan osien vällille, jopa niiden sisälle, voimakkaita keskinäisiä kontrasteja.

Ensimmäinen osa Giglio-Lilja, viittaa ennen muuta symboliikkaan ja heraldiikkaan. Kristillisessä symboliikassa lilja on edustanut pyhää kolminaisuutta, tai se on ikonografisesti liitetty arkkienkeli Gabrieliin ja Marian ilmestyksen yhteyteen. Rakenteellisesti tämä osa jakaantuu kolmeen jaksoon ja sen harmonisessa ja melodisessa kuljettelussa on pyritty ilmentämään arvokkuutta, ehkä kauneuttakin, mutta myös yllätyksellisyyttä.

Toisen osan nimi Pellegrino-Vaeltaja, kuljettaa ajatuksia pyhiinvaellukseen joko ihan kokreettisena kävelynä pyhiinvaellusreittiä Santiago de Compostelaan, tai sitten vertauskuvallisesti elämän matkaan yleensä. Osan perusilme on jatkuvuus ja liike ja tässä osassa on muihin osiin verrattuna eniten temattisten aiheiden työstämistä ja kehittelyä.

Kolmannen osan Preghiera – Rukous,  lähtökohtana on koraali(mainen) meditatiivisuus ja pysyvyys. Viulu ja piano rakentelevat välillä jykevienkin pilarimaisten soitikudosten ohessa hyvin hauraita ja ilmavia sointeja.

Neljäs osa, nimeltään Pyhän Antoniuksen kiusaus, on luonteeltaan levottomin. Erilaiset häiriötekijät tai kiusaukset vaikuttavat ajoittain meidän kaikkien mielissä vieden usein ajatukset pois oleellisesta. Ne voivat olla vaikkapa rahaan, ajankäyttöön, mukavuuden haluun, tai ihmissuhteisiin, itseemme tai toisiin liittyviä. Niin sanottu Seitsemän kuoleman synnin eli pääpaheiden luettelo on yksi listaus näistä kiusauksista.  Osa esittää musiikillisesti enemmän kysymyksiä kuin vastauksia ja kiusattuina ovat yhtä lailla sekä pianisti, että viulisti.

Suite for Abuk on norjalaisen tuubisti/kapellimestari Maria Molundin tilaama teos vuonna 2006 perustamalleen  Asker og Bærum Ungdomskorps (ABUK) -puhallinorkesterille. Maria halusi tilata orkesterilleen uuden teoksen NM janitsjar 2013 –kilpailua varten. Toiveena oli että teoksessa on sopivasti uusia ja erilaisia haasteita innokkaille ja kehityskykyisille nuorille soittajille. Orkesteri halusi omistaa teoksen perheenisälle, monin tavoin paljon orkesterin eteen työtä tehneelle Knut Henriksenille, joka äkillisesti menehtyi keväällä 2012.

Näistä lähtökohdista syntyi Suite for Abuk, kolmiosainen teos, jonka sävelkielen perusvireenä olevat tonaaliset harmoniat sekoittuvat välillä voimakkaastikin atonaaliseen ainekseen.

Kolme karakterikappaletta puhallinorkesterille

on tilausteos Ruskatrööttä- tapahtumaan, joka järjestettiin syksyllä 2007 Lieksassa. Se on sukellus osaan sitä suomalaista luontoa, joka peittää maamme pinta-alasta lähes kolmasosan. Karun ja vaativan luonteensa vuoksi suo on varmasti muokannut omalta osaltaan myös  suomalaista identiteettiä ja mielenmaisemaa.

Teoksen kolmesta osasta ensimmäinen on kirjoitettu pelkästään vaskipuhaltimille ja lyömäsoittimille. Se on huomionosoitus menneille sukupolville, suomalaiselle työlle, sisulle ja peräänantamattomuudelle.

Teoksen toisessa osassa on vain puupuhaltimia ja lyömäsoittimia. Tämä osa taas kuvaa sitä monisäikeistä ekosysteemiä mikä niin rauhallisen ja seesteisen suonäkymän uumenissa voi kihistä.

Kolmannessa osassa tulee esiin suon mystinen puoli. Suo on aina ollut paikka jonne ihmisiä on karkotettu, sinne on paettu, tai sitten sinne on hakeuduttu ammentamaan uutta elämänvoimaa. Kun aamu- tai iltausva tanssii suomaiseman yllä lähtee mielikuvitus helposti liikkeelle. Mielenkiintoista on myös esittää kysymys josko Suo- sanassa olisi vaikkapa Suomi- sanan etymologinen alkuperä?

tunnetaan myös nimellä Kaikuja Oulun kasarmilta. Oulu liittyy teokseen siten, että kaikki sen temaattisena aineksena olevat marssisävelmät ovat kytköksissä Oulun varuskunnassa historian saatossa toimineisiin joukko-osastoihin. Teos luo musiikillisen läpileikkauksen oululaiseen varuskuntaelämään, sukeltaa se samalla omalla tavallaan myös suomalaisen marssimusiikin historiaan. Suomalainen marssifantasia on omistettu vuonna 2013 lakkautetulle Pohjan Sotilassoittokunnalle.

 Sävellyksen alkuideana oli tehdä kolme erilaista pienimuotoista sävelmaisemaa/-maisemakuvaa joilla kullakin on oma selkeä karaktääri ja sisältö. Osien nimet 1. Myth  2. Elegy ja 3. Humoresque eivät sinällään suoranaisesti viittaa mihinkään konkreettiseen maisemaan vaan ovat ikään kuin sävelmaalauksen, -taulun, -kuvan perustunnelman kiteytymä.

Teosta säveltäessäni selailin antiikin Kreikasta peräisin olevaa eeposta nimeltä Odysseia.  Sen tarinat, sankarihahmo Odysseuksen seikkailut  ja eepoksessa esiintyvien henkilöiden ja hahmojen väliset suhteet tulivat väistämättä mieleeni työn edetessä ja varmasti vaikuttivat myös osaltaan tuotoksen sisältöön. Tässä mielessä Three Picturesques- teoksen yhteyteen voisi liittää myös ohjelmamusiikillisen näkökulman. Oikeastaan sen tarkemmin en halua musiikkiani tässä yhteydessä selittää. Koska taiteen kokeminen on aina henkilökohtaista, ajattelen  että paras ja totuudenmukaisin selitys tai analyysi sen sisällöstä löytyy ja kehittyy  kunkin kuulijan ja/tai soittajan henkilökohtaisen kokemuksen kautta hänen omassa mielessään.

Kun nuori pianisti tuttavani Liisa Smolander soitti minulle ja pyysi voisinko säveltää hänelle lyhyen kappaleen X Leevi Madetoja pianokilpailujen ohjelmistoon saatoin kuvitella mielessäni hänen innostuneen säteilevät silmänsä ja lupasin oitis. Liisa halusi että kappaleessa olisi rauhallinen ja nopea jakso. Harmonisesti se voisi olla runsas ja vaikeusasteeltaan hänelle haastava. Kestoltaan se saisi olla noin kuusi minuuttia. Näillä nuoren tytön tarkoilla ohjeilla aloitin sävellystyön.

Tuumailija, The Thinker on ylistys ajattelun vapaudelle. Tuumailu, filosofointi, ajattelu, pohdinta tai miksi haluammekaan sitä nimittää on kaikkien ihmisten oikeus koulutukseen, sivistykseen, tai muuhun taustaan katsomatta. Kuuluisin suomalainen tuumailija lienee Konsta Pylkkänen, jonka siniset ajatukset liitelevät hiirihaukan lailla kesätaivaan sinessä tuntematta rajoja tai rajotteita.

Tässä teoksessakin ajatus on vapaa. Välillä se tekee kiivaasti johtopäätöksiä, pohtii pienen pieniä tai elämää suurempia kysymyksiä, ratkaisee ja ajautuu umpikujaan. Välillä se yksinkertaisesti vain on, mutta lepääkö se täysin? Siinäpä hyvä asia taas tuumailla.

Orkesteriteos Uhanalaisia tansseja on Pohjan Sotilassoittokunnan tilausteos vuodelta 2005. Se sai alkuinnoituksensa filosofi Eero Ojasen 1990-luvun laman keskellä Radioteatterille kirjoittamasta kuunnelmasarjasta Tarinoita Uhanasta. Sävellyksen kolmesta osasta muodostuu kehysrakenne, jossa lyyristä, jopa melankolista keskimmäistä jaksoa reunustavat rytmisesti ja harmonisesti voimakkaat, ekspressiiviset osat. Tämän tanssillisen teoksen toista, Uhanera  nimistä osaa on esitetty usein myös omana erillisenä kappaleena.

”Uhana on paikka, missä kaikki on uhanalaista. Se on kuvitelma kulttuurista, joka todella on konkreettisesti tuhoutumassa. Kyse ei ole katastrofista, dramaattisesta kerta-rysäyksestä ja äkkilopusta. Sen sijaan Uhanassa on kysymys siitä millainen olisi kulttuurin hidas, suunnitelmallinen, inhimillisyyteen ja oikeudenmukaisuuteen perustuva alasajo. Tuho on tulossa joskus tulevaisuudessa, ehkä se ei tule lainkaan, mutta kulttuurin on elettävä siltä pohjalta, että tähänastinen kasvun tie ei kerta kaikkiaan ole mahdollinen.”

–Eero Ojanen-

Laulusarja sopraanolle ja harpulle syntyi harpputaiteilija ja sopraano Pauliina Kallion tilauksesta 2014. Hän halusi tilata uutta suomalaista musiikkia tälle harvinaiselle kokoonpanolle nyt kuultavaa laulututkintoa varten. Tämä teos on ensimmäinen työ, jossa olen säveltäjänä perin pohjin saanut tutustua harppuun instrumenttina, joka toimii sekä solistisessa että säestävässä roolissa. Matka on ollut haastava ja mieluinen ja avannut minulle monia uusia ikkunoita tämän hienon soittimen värikylläiseen maailmaan. Olen saanut tehdä Pauliinan kanssa tiivistä yhteistyötä ja hän on konsultoinut, sekä opastanut minua monissa niin laulu- kuin harppuosuuteenkin liittyvissä kysymyksissä. Siitä on ollut minulle suuri apu ja olen saanut runsaasti uusia ”erikoistyökaluja” myös tulevia töitäni varten.

Sain Pauliinalta vapaat kädet etsiä lauluihin sopivia tekstejä, jotka yhteisen pohdinnan jälkeen  löytyivät lopulta raamatun Saarnaajan kirjasta, Psalmeista sekä Laulujen lauluista. Muokkasin niitä vielä hieman ja näin oli tekstikokonaisuus valmis sävellettäväksi.

Laulut ovat tyylillisesti ja harmoniamaailmaltaan keskenään hyvinkin erilaisia. Täydellisen atonaalisuuden vastapainona voi kuulla välillä häpeilemättömän tonaalista, jopa romanttista sävelkieltä. Tämä kaikki on kuitenkin pyritty sommittelemaan niin, että laulut voidaan esittää joko yhtenä, ehjänä kokonaisuutena tai sitten erilaisina valikoituina kokonaisuuksina, niin kuin tässä konsertissa. Toisaalta ne toimivat varmasti myös yksittäisinä esitysnumeroina.

Laulusarjassa on seuraavat viisi osaa:

1) Helähdä harppu (teksti psalmin 108 pohjalta)

Kyseessä on ylistyslaulu, jossa sananmukaisesti harppu helähtää kiittämään Jumalaa yhdessä laulajan kanssa. Osan perusvireenä on malttamattomuus ja into.

2) Saarnaaja (teksti Saarnaajan kirjan 2. luvun pohjalta)

Tämä ”kaikella on aikansa” teksti lipuu syvissä  vesissä nyt myös sävelkielensä puolesta. Se haluaa alleviivata rajallisuutta ja luopumista, sekä haastaa meitä ajattelemaan oman elämämme arvoja ja valintoja.

3) Herra, paimeneni (teksti psalmin 23. pohjalta)

Tuttu Paimenpsalmi-teksti kertoo meille aina uudelleen mahdollisuudesta jättäytyä armon kannateltaviksi. Siinä soi luottamus, kaipaus, levollisuus ja turvallisuus.

4) Pyhiinvaeltaja (teksti psalmin 84 pohjalta)

Laulun läpi vaeltaa eri muodoissaan staattinen kulkemisen motiivi. Psalmiteksti ohjaa meitä ajattelemaan, että koko elämämme on yksi suuri pyhiinvaellus jonka on määrä päättyä jonain päivänä Kaikkivaltiaan kasvojen eteen. Mieleeni piirtyy kuva jossa arat, raihnaiset ja matkan uuvuttamat ihmiset saavat lopulta nostaa katseensa ja nähdä jotakin, mistä heillä vaivalloisen matkan aikana on ollut parhaimmillaankin vain alitajuinen aavistus.

5) Häälaulu (teksti Laulujen laulun 8. luvun pohjalta)

Rakkauden ja välittämisen merkityksestä ei koskaan puhuta liikaa. Teksti on puhdas ja aito rakkauden tunnustus ihmiselle, jonka kanssa tahtoisi jakaa loppuelämänsä. Siinä verrataan elävää rakkautta kauniisti  tulen liekkiin. Se on Herran liekki, jonka ikuista paloa ei arki- elämän tuomat vastoinkäymisetkään pysty täysin sammuttamaan ja tuhoamaan.

Nämä ”virsimelodiat” sävellettiin alun perin ehdotuksiksi vuonna 2005 julkaistuun Siionin virsien lisävihkoon.  Lauluista tuli siksi säkeistömuotoisia ja melodioissa on pyritty huomioimaan yhteislaulullisuus, sekä tietynlainen selkeys ja helppous.

Edellä mainittuun lisävihkoon nämä virret eivät koskaan päätyneet, mutta niiden pohjalta muovautui vuonna 2015 viiden laulun sarja sekakuorolle. 

Vaikka laulut eivät sävelmien, harmonioiden tai tekstien osalta sisällä mitään mullistavaa tai radikaalia, oli lähtökohtana kuitenkin tuoda Siioninvirsikontekstiin jotakin uutta tai ainakin tarkastella vanhaa uudesta näkökulmasta. Kuoroversioiden myötä lauluihin oli mahdollista tehdä pieniä muutoksia ja lisäyksiä joilla musiikilliseen kokonaisuuteen saatiin kerroksellisuutta ja elävyyttä.

Alkusysäyksen sävellystyölle antoi nuori pianistilupaus Emma Ylitalo, pyytäessään minua kirjoittamaan itselleen uuden teoksen XII Leevi Madetoja pianokilpailun ohjelmistoon. Yhtäältä kappaleen syntyyn vaikutti sävellyshetkellä vallinnut COVID-19 viruksen aiheuttama hämmentävä maailmantilanne, toisaalta taas teostyypiksi valikoituneeseen musiikilliseen muunteluun (variaatio) ja virusten muuntautumiseen (mutaatio) yleisesti liittyvät yhtäläisyydet.

Näistä lähtökohdista syntyi variaatiosarja, joka sisältää teeman, seitsemän variaatiota, sekä lyhyen lopukkeen. Teeman ja sitä seuraavien muunnelmien musiikillinen DNA, vai pitäisikö tässä yhteydessä sanoa RNA on suuri septimi ja/tai sille käänteinen pieni sekunti-intervalli. Musiikin elementtejä muunnellen ja kontrapunktisia tekniikoita hyödyntäen teema ja sen musiikillinen kudos hakee muunnos muunnokselta uusia karaktäärejä ja etenemisen muotoja säilyttäen kuitenkin jonkinlaisen yhteyden jo aiemmin tapahtuneeseen.

Nimestään huolimatta sävellys ei ole ylistyslaulu virukselle eikä myöskään protesti sitä vastaan. Se on neutraalin tarkastelun tulos siitä, millaisia yhteyksiä kahden, näennäisesti toisistaan hyvinkin kaukana olevan asian välillä on mahdollista nähdä ja kuulla.

Teos on valmistunut 2021 ja omistettu Emma Ylitalolle. Hän myös kantaesitti kappaleen XII Leevi Madetoja pianokilpailussa 24.5.2022.

On konserttiharmonikalle sävelletty yksiosainen sooloteos, jonka peruslatauksena on erityyppisistä jaksoista huolimatta yksittäinen emotionaalinen tunne, temperamentti, joka vaeltelee laillaan läpi koko teoksen. Se rakentuu staattisista, sekä nopeista, improvisatorisista elementeistä/jaksoista, joiden yllättävä vuorottelu voi antaa kuulijalle paikoitellen epävarman ja impulsiivisen kuulo- ja tunnekokemuksen.

Teoksen nimi Zerno (зерно), jyvä, (ydin, olemus) on henkistä lainaa venäläiseltä teatteriohjaajalta ja –teoreetikolta Konstantin Stanislavskilta. Hän on vaikuttanut perustavanlaatuisella tavalla etenkin näyttelijätyön teoriaan ympäri maailman. Sanaa jyvä, (idea) Stanislavski ja hänen seuraajansa käyttävät yleisesti merkitsemään sitä, usein yhdellä sanalla ilmaistavissa olevaa tunnetta, josta näytelmä on saanut alkunsa. Esimerkiksi pelko, kateus, mustasukkaisuus, viha, uskollisuus jne.

Kristiina Repo toteaa tutkielmassaan Johdatusta Stanislavskin järjestelmään ja toiminta-analyysin metodiin.

”Suomenkielestä löytyy sanontoja -tiedonjyvä, totuuden jyvä, kultajyvänen, Oletko jyvällä?, istuttaa jyvä, heitellä jyviä (joista kasvattaa aihetta), tajuta jyvä jne. Zerno, jyvä on tavallaan emotionaalisesti kiteytetympi sana kuin aihe tai idea, eikä se ole ihan sama kuin siemen tai ydinkään ,joita kumpaakin Stanislavski käyttää teoksissaan.